Jag är en långdistanslöpare från Helsingfors. Mina huvudsträckor är 5000m och 10 000m och mitt mål är att vara med i de Olympiska spelen år 2016 i Rio de Janeiro. Där tänker jag springa fortare än någonsin förr. Vid sidan om löpning studerar jag på Hanken Svenska Handelshögskolan.


onsdag 8 maj 2013

Kevät


Blogikirjoittelut ovat jääneet vähiin. Sorry! SM-maanteiden jälkeen olen harjoitellut melko tehokkaasti. Määrät ovat olleet paljon vähäisemmät mitä viime vuonna, mutta tehot ovat olleet sitä korkeammat. Minulla on valitettavasti koko kevään aikana ollut pieniä vaivoja jaloissa ja vatsassa. Tosin, ei mitään sen vaarallisempaa, mutta tämän kevään jälkeen olen päättänyt, että ensi sykysnä minun pitää mennä leikkauttamaan jalkani. Se ei kertakaikkiaan parane. Se vaikeuttaa juoksua ja sen iloa. Olen kuitenkin oppinut elämään kivun kanssa, mutta se ei ole hauskaa.

Vappupäivää edellisenä sunnuntaina, vedin kovia mäkiä ja sitten vappupäivänä juoksin radalla MK- treenin. Suunnitelmissa oli juosta PM-maastot viime lauantaina, mutta kehoni ei ollut palautunut edellisistä kovista treeneistä ja jalkani oli sen verran kipeä, joten kisaaminen ei ollut oleellista.

Kisavalmistautumisen sijasta vesijuoksin ja kävin hierojalla. Lauantaina tein vain korvaavia treenejä ja tiukan puntin. Se oli oikea ratkasu. Sitä paitsi olin ystäväni huoltajana Helsinki City Runissa. Se oli hauskaa, vaikka minua kyllä harmitti kun en itse juossut. Minulla on hyvin vaiketa olla juoksutapahtumissa, jossa en itse juokse. Jotenkin tuntuu väärältä.

Sunnuntaina juoksin sitten 10.5 km:n VK:n mäkisessä maastossa pienen juoksutapahtuman yhteydessä. Juoksutapahtuma oli hauska ja se ”pakotti” minut juoksemaan VK:n maastossa. Illalla jalka tuntui vielä hyvältä, joten kävin verkkaamassa ystäväni kanssa. Vatsani meni tosin aivan sekasin VK:sta, kun olin tyhmänä syönyt saalaattia edellisenä iltana, mutta lenkki onnistui kuitenkin. :)

Nyt viikonloppuna on SM-maastot. En tiedä mitä ajatella niistä. Menekö vain juoksemaan tai jatkanko harjoituskautta vielä ratakauteen asti? Olisi hauska osallistua, kun osallistujia on aivan järjettömän paljon, mutta maastojuoksu ei ole minun kuntoiselle niin hauskaa. Kaipa sitä vain pitää lähteä starttiviivalle ja juosta niin hyvin, mitä oma kunto sallii.  Mielummin juoksisin maantiejuoksun.

3 kommentarer:

  1. Moi.
    Mikä fiilis jäi SM-maastoista? Missä avaat ratakauden?

    SvaraRadera
  2. Kiitos kysymästä! Vastasin oikein blogikirjoituksen verran :D Mitä sulle kuuluu?

    SvaraRadera
  3. Kiitoksia hyvin perusteellisesta vastauksesta :) Ja kiitos kysymästä, ihan hyvää kuuluu tällä hetkellä. Elämän eri osa-alueet tuntuvat olevan suht mukavassa balanssissa. Harjoittelun suhteen on "joka päivä jotakin" -ajatus ja hyvin on tuntunut toimivan. Nyt meneillään oleva koivun kukinta-aika on tosin tuonut hiukan haastetta ulkoharjoitteluun, mutta on kuitenkin hoidettavissa.

    SvaraRadera