Nå niin. Tänään kävin hölkkäämässä yhden tämän vuoden parhaista harjoituksista. Ohjelmassa oli 6-8x1000m, rennon kovaa, kahden minuutin palautuksella. Minäpä lähdin juoksemaan rennosti vesisadetta ja tuulta pakoon (ja vastaan). Ensimmäisen vedon jälkeen kello näytti 3.41. Suunnitelman mukaan, se olisi saanut olla 9 sekuntia hitaampi, mutta joskus näin. Siinäpä sitten päätin, etten ainakaan hirmuisesti kiihdytä. Eipä sekään onnistunut. Niinpä toisen vedon jälkeen päätin, ettenpä tee harjoitusta kuten me olimme Kimmon kanssa suunnitelleet. Minä halusin vetää rennosti monta vetoa, enkä puristaen paria. Oli tarkoitus juosta samankaltainen harjoitus kun Portugalissa 3.50-3.11 vauhtia, mutta liian kova alkuvauhti pilasi minun suunnitelman ja sen takia en edes halunut yrittää tehdä kyseistä harjoitusta.
Harjoituksen muutos oli kuitenkin hyvä päätös, koska siinä sitten vedin vedot 2-6, 3.33-3.31 vauhtia. Vedot menivät järkyttävän tasaisesti ja rennosti sekä fiilis oli jäätävän hyvä. Sain nauttia joka vedosta. Sen jälkeen kiihdytin hieman. Viimeiset kaksi vetoa meni 3.27 ja 3.24. Ei kovin hurjaa vauhtia tuokaan, mutta se ei ollut tarkoituskaan.
Tämä oli niin hyvä treeni, etten voi olla muuta kuin onnellinen! Vastaantulijat luulivat minua varmasti hulluksi, kun minulla oli sellainen leveä virne päällä loppuverryttelyssä. Uskokoot! :) Ehkä he ovat oikeassa? Hihi
Tosi hyvä treeni! Tää varmasti antaa kivasti itseluottamusta tuleviin SM-maastoihin.
SvaraRaderaKiitos, se oli oikein mukava! Näin toivotaan! Mitäs kisoja sulla on tiedossa?
SvaraRadera