Löpning

Jag älskar att springa. Då jag springer, lever jag i nuet. Det är de bästa stunderna. Det känns att jag är i liv. Jag behöver inte fundera på framtiden eller på det förflutna, bara njuta. Springa.

Idag sprang jag 2x4x100m med Sebu. Det var den bästa träningen på länge. Det fina med korta drag är, att jag har inte råd att fundera ens en liten bråkdelssekund på något annat, eftersom tiden försämras direkt. Så är det ännu för mig, eftersom jag är ännu ovan med korta drag.

Jag har inte ännu känt samma flow-känsla, som jag får då jag springer långa drag. Känslan, när kroppen och själen är ett och allting flyter av sig själv.

Som sagt, jag älskar löpning.

God jul

Jag önskar er alla en varm och skön jul! :)

Voittaja

Jos ylitän itseni, olen itseeni tyytyväinen. Riippuen päivästä, voi itseni ylittäminen olla melkein mitä vain.

Tänään 90 minuutin cross-training palauttava harjoitus oli minulle kova suoritus. Se ei ollut fyysisesti rankka. Keskisyke oli 131 ja vointi hyvä, mutta tänään tuo harjoitus otti psyykkisesti koville. 90 minuuttia tuntui ikuisuudelta. Harjoitus maistui ensimmäiset 30 minuuttia puulta. Mietin jo, että lopetan tähän ja teen tuon kyseisen harjoituksen illalla, mutta ikinä ei saa antaa periksi mielelle. Minun kehoni oli hyvän tuntuinen, niin en kuunnellut mitään tekosyitä. 

Ensimmäiset 30minuuttia olin turhautunut, mutta sen jälkeen havahduin omaan asenteeseen. Miten voin olla niin epäkiitollinen, kun jalkani ovat sen verran hyvässä kunnossa, että voin harjoitella? Miten voin edes ajatella negatiivisesti ja antaa tilaa periksiantamisen tunteelle? Jos minä haluan juosta kilpaa ja kovaa, en ikinä saa epäröidä suorituksen aikana. Jokainen harjoitus lasketaan ja vaikka tämä kyseinen harjoitus oli tylsä, en sitä saa miettiä. Tämä harjoitus oli yhtä tärkeä, kuin eilinen puntti ja lauantain VK, vaikka se oli huomattavasti tylsempi. Tämän jälkeen omistin harjotuksen mielenhallinnalle. Jos on tylsää/sattuu/väsyttää, niin en anna sille tunteelle valtaa. Etsin ne hyvät asiat tilanteesta ja keskityn taisteluun. 

Minä tein harjoituksen loppuun ja se tunne minkä siitä sain on kulla arvoinen. Minä olen voittaja. En antanut periksi. 

Hassua tässä on se, että minä jaksan juosta vaikka 180km viikossa ja opiskella sekä harjoitella itseni uuvuksiin verenmaku suussa, mutta sitten tulee päiviä kun 4km:n verkka voi olla yhtä helvettiä. Silloin asenne ratkaisee. Anaatko periksi tai päättääkö, että minä olen voittaja ja minä teen kuten suunnteltu.

Minä en aio antaa periksi. Ikinä. 

Halusin vain sanoa, että kyllä niitä hunojoa harjoituspäiviä on myös minulla. Silloin kun harjoitteleminen ei maistu, pitää vain jatkaa suunnitelman mukaan ja sitten se hyvä tunne tulee.

 

Talvi on ikävää aikaa juoksijoille, mutta kyllä ne sulat tiet tulevat vielä. Talvi on hyvää aikaa mielenhallinnalle. Nämä kelit haastavat sekä mielen että kehon. Itselleni eniten tämä kylmyys ja lumi rassaa mieltäni. Ei anneta sen vain vaikuttaa! Talven jälkeen olemme kaikki vielä vahvempia ja parempikuntoisa! 

Tsemppiä kaikille treenaajille! :)

Kiitokset sponsoreille!

Suuri kiitos Sportelitelle, joka antaa minulle mahdolliuuden olla mukana AimHigher projektissa.   Erityisen suuri kiitos menee kyllä Nikelle, joka on tehnyt minun harjoittelemisesta hyvin mieluisan. Olen niin kiitollinen kaikista varusteiteista ja tuesta. Jos Nike uskoo minuun, voit sinäkin uskoa. :)

Suunto on minun uusin sponsori,  ja olen jo rakastunut heidän kelloihin. Suunto Ambit on minun lemppari!

Suurin kiitos menee kyllä minun isälle, joka on alusta lähtien auttanut minua kaikin tavoin. Hän on minulle kaikki kaikessa ja ilman häntä en olisi löytänyt rakkainta lajia juoksua. Jag älskar dej pappa!



Tässä hieman kuvia Sporteliten onnistuneesta koulutuspäivästä.

Katsokaa ihmeessä myös tämä nettisivu:

http://www.aimhigher.fi/fi/merkki/urheilijat/chydenius-nina

Irtonaista

Ah, ja eiliset tonnit menivät niin helposti! Suunnitelma oli aloittaa 3.40 vauhdsta ja sitten pitää melko tasasta vauhtia yllä. Ensimmäinen tonni meni 3. 37 aivan itsestään. Vilkuilin hieman kelloa, mutta löysin todella nopeasti mukavan rytmin. Siitä vauhti kiihtyi parisen sekuntia joka tonnilla ja palautusta oli pari minuuttia, paitsi kolmannen jälkeen, kun vatsa meni sekasin. Silloin palautusta kertyi lähemmäs 4min. Onneksi vatsa kesti sitten viimeiset kolme vetoa. Hieman stressaannuin tilanteesta ja kiristin huomaamatta turhan paljon vauhtia, mutta sain sen rauhoitettua. Sarjasta tuli todella hyvä ja tonnit eivät ikinä ole tuntuneet näin helpoilta.

Ensi kerralla en syö vihannespohjasta lounasta noin lähellä harjoitusta. Kuidut tulevat suoraan läpi. Sen tiesin, mutta annos oli niin pieni niin luulin, että vatsa oli kestänyt. Kokeilemalla oppii! Lauantain VK:lle aion syödä lounaaksi keittoa. Keitto sisältää hyvin nestettä ja se pitäsi pysyä hyvin sisällä. Hassua jotenkin taas yrittää löytää hyvää ruokavaliota. Vatsa on nyt herkempi kuin ennen, joten pitää löytää uudestaan ne oikeat ja sopivat "kisa-ruoat".

Tänään on tiedossa 17km lenkki ja illalla minulla on hieronta. Siinä välissä olen koulussa ja muuten on aika leppoisa päivä. Ulkona on kylmä, mutta minä olen saanut lainata Sebun villa alusasua, muiden varustusten alle. Villa-alusasu on kyllä nyt aivan ehdoton, kun mittari näyttää -14 astetta. Pelottaa vain kurkun puolesta, kun eilen juoksin kovaa hallissa ja tänään ulkona pitkää lenkkiä.

Nyt tuntuu taas, että minulla on arki ja rutiinit kasassa näin viikonlopun ja muuton jälkeen.
Juoksu on irtonaista, mutta elämä kasassa! :)

P.S Irtoinainen juoksu on siis hyvä asia. Jalat rullaavat ja askel on kevyttä.

Talvi tuli

Viime torstaina alkoi muistaakseni kunnon talvi. Aamuverkan tein ulkona ja kiihytvän juoksun ja kv-treenin tein sisällä. Harjoitukset menivät hyvin. Torstai iltana alkoi sataa lunta toden teolla ja ihmettelin suuresti, miten ihmeessä tulen selviämään tämän talven...

Perjantai aamuna oli lumimyrsky. Minä päätin, että tänä vuonna en aio juosta kaikkia harjoituksia matolla, joten lähdin myrskyn sekaan juoksemaan. Se oli hauska ja haastava lenkki. Lunta oli joka paikassa ja lunta pyrytti joka suunnasta. Minä taistelin lunta vastaan ja olo oli voittamaton. Sykkeet olivat matalat ja askel kulki lumihangessakin. Hymyilin melkein koko lenkin ajan ja tunsin itseni aivan hulluksi. Kun jokin asia tuntuu epämielyttävältä, sen voi aina muuttaa omaksi haasteeksi. Näin kävi perjantaina. Perjantai iltana minulla oli kova harjoitus, jonka tein ihan suosiolla matolla. 2x3km+1km 12.07,11.30+ 3.32. Tuntu hyvältä! :)

Launataina pidin lepoa, kun olo ei ollut hyvä ja jalat aika herkät ja koska muutin Sebun luokse virallisesti. Muutossa meni melkoisesti aikaa. Viikonlopun kruunasi sunnuntain 30km:n lenkki (2h 35min) ja pizza illallinen. Ohjelmassa oli 25km, mutta se tuntui tylsältä, joten nostin panoksia ja päätin 10km:n kohdalla juosta 30km. Pieni porkkana matkan varrelle. Ei se loppupeleissä hirmuisesti muuta, jos juoksee 25 tai 30km. Viimeiset kilometrit olivat ne parhaat. :) Minulla oli vettä mukana, mutta se jäätyi. :D Tuo oli muuten ensimmäinen "pitkälenkki+pizza-päivä" minkä olen ikinä pitänyt. YES! :) 

Sebun kodista kehittyy ajan myötä meidän yhteinen koti. Olemme molemmat iloisisa tästä. Olen niin väsynyt reissaamaan kahden asunnon välissä. Näin on helpompi ja kivempi. Eilen olimme Ikeassa ja mukaan tuli melkoisesti juttuja. Suuremmat ostokset ovat tosin vielä paperilla.

Tänään tein 7km:n kiihtyvän aamuverkan+ kv jumpan. Kohta puolin menen Myllypuroon juoksemaan 6x1000m. YES! :) Olisi ollut pari luentoa tänään, mutta minulla oli Henriikan kanssa tapaaminen, joten koulu sai jäädä. Valitettavasti. Tapaaminen oli tosin hyvin hyödyllinen. Viikonlopun jälkeen oli hyvä kasata ajatukset ja muistuttaa missä vaiheessa olen. 

Minä muuten inhoan kylmää. Viime vuonna tähän aikaan minua motivoi Etelä-Afrikan 4 viikon leiri, joka alkoi 21.12.2012. Nyt minulla ei valitettavasti ole leiriä tiedossa, kun tukia leikattiin, mutta minä aion näyttää kaikille, että olen kovemassa kunnossa kun koskaan ennen tänä kesänä. Kun minä juoksen EM-rajan rikki toivon saavani jostain tukea. Ei kai se ole liikaa vaadittu?

Nyt minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kun vain harjoitella kylmässä ja ottaa kaiken irti tästä. 

Sisäinen rauha

Puhun tästä avoimesti, koska koen ja olen saanut palautetta, että tämä on auttanut muita.
Kuten kaikki varmasti jo tässä vaiheessa tietää minulla on ollut ruoan kanssa vaikeuksia 16 vuotiaasta saakka. On ollut hyviä jaksoja ja huonoja jaksoja. On ollut jaksoja jolloin en välitä, jolloin voin hetkellisesti todella hyvin, koska suhtautuminen ruokaan on välinpitämätöntä. Silloin tutut ovat sanoneet minulle, että ihanaa kun olet parantunut. (Silloin painan yleensä enemmän) He eivät näe miten asiat oikeasti on. Se ei ole parantumista, se on läpikäymisen ja parantumisen siirtämistä eteenpäin. Se on keinotekoista onnea ja parantumista. Ei syömishäiriötä voi parantaa kun nappia painamalla. Voin päättää, että alan syömään eritavalla, mutta syömiseen liittyvät sairaudet ovat emotionaalisia ja fyysiset osat ovat vain oireita ja käsittelytapoja itselleen. Kun kontrollintunne puuttuu, ihminen kontrolloi niitä asioita jotka ovat mahdollisia. Kuten syöminen. Oikeiden asioiden sijaan, syömishäiriöinen käsittelee ongelmansa ruoan kautta. Koko käsittelytapa on hyvin analyyttinen ja tunnekylmä, vaikka ongelmien käsitteleminen on kaikkea muuta. Ongelmat pitäsi käsitellä tunteilla ja turvallisuudessa ympäristössä, kuten rakkaan ihmisen kanssa jutustelu.

Olen 16 vuotiaasasta lähtien ollut jollain eri dietillä. Se on vienyt minun voimia aivan äärettömästi. Minä olen fiksu ja pääsen erittäin pitkälle, jos vain päätän sen. Nyt minun energia on mennyt ihan vääriin asioihin. Olen tiedostanut sen jo kauan, mutta nyt olen siihen väsynyt. Minusta tulee vielä joku päivä huippujuoksija. Kun saan itseni balanssiin, mikään ei enää pysäytä minua. Olen nyt kiitos hyvän terapeutin (Henriikka Maikku, Suosittelen! ) päässyt terveydenpolulle. Nyt puhun aivan oikesasta tervehtymisestä. Minä olen hyvin läsnä koko tilanteesta ja olen saanut kokea hetkellisesti, niitä asioita jotka oikeasti painaa mieltä. Henriikan kautta olemme harjoitelleet kontrollin menettämistä ja sen takaisin saamista. Se ei mitenkään liity ruokaan. Ruoka on vain ruma rekvisiitta ja tekosyy.

Olemme saaneet minut tilaan, jossa tunnen aivan samalla tapaa, kun minulle tulee ahdistus ruoan kanssa, vaikka Henriikan kanssa se ei ole mitenkään ruokaan liittyvää. Ne ovat niitä oikeita tunteita. Minuä uskallan menettää kontrollin hänen luonaan, koska siellä olen turvassa. Hän on saanut minut tuntemaan sen stressin ja inhon jonka saan yleenä syödessäni, mutta siitä olemme jatkaneet ja sen stressin alla on pelko. Jos pelolle antaa tilaa ja antaa sen tunteen vallata, löydät rauhan, kaiken tuon alla. Sen koin eilen. Se oli helpottavaa huomata. En tarvinnut juosta pakoon, mennä jonkun rakkaan luokse, oksentaa, harjoitella itseni aivan piippuun.. Minun piti vain antaa tunteeni tulla pintaan ja kokea ne. Rauha jota olen etsinyt nämä vuodet on sisälläni. Nyt olen saanut kokea sen kerran, ja se on aivan mahtavaa! Minun täytyy antaa tunteilleni enemmän tilaa. Tämä on suuri askel minulle. Olen 22 vuotias ja nyt koin enismmäistä kertaa, että minä voin parantua ja löytää syyn minun ainiaaseen pakenemisen haluun. Olen etsinyt rauhaa jostain muualta, vaikka se on sisälläni.

Tämä polku on pitkä. 6 vuotta on mennyt, mutta nyt olen löytänyt polun joka vie minut eteenpäin. Olen siitä hyvin kiitollinen. Olin eilen hyvin innoissani ja helpottunut koko löydöstä, joten tyhmänä uskoin, että voin poiketa tämänhetkisestä melko niukasta ruokavaliosta. Luulin jälleen kerran olevani sairautta vahvempi. Menin asioiden edelle. Pää ei kesänyt ja vaivuin taas kovaan masennukseen kun toivo ja usko itseeni häviää. Ne ovat niitä kovia takapakkkeja jotka tunuvat entistä kovimmilta, kun juuri ennen sitä on ollu maailman vahvin ja onnellisin. Mutta. Tämä vie aikaa. Opin koko ajan ja suunta on eteenpäin. Kaksi askelta eteenpäin, yksi taakse.