Se on hienoa, kun joskus nämä arjen pienet hetket voivat olla niin hienoja. Heti ensimmäisen askeleen myötä lenkki oli yhtä juhlaa. Se tuntui niin hyvältä ja koko keho ja mieli oli siinä tekemisessä niin läsnä. Harjoituksen paras osa oli se, että askel oli kevyt ja se rullasi, mutta silloin kun jotenkin kaikki ympärillä oleva ja pään sisällä olevat ajatukset selkenevät, lenkki on niin terapeuttista. Keskuspuiston hiljaisuus, hiekkatie ja metsä antoivat ajatukset levätä ja rauha valtasi mieleni. Se rauha otti pois kaiken stressin ja ne ajatukset, että minun on pakko juosta kovaa ja pärjätä. Minun ei ole pakko. Annan keholle sen ajan, mitä se tarivtsee, enkä aio stressata enää. Se syö aivan liika energiaani, jota voin käyttää hyviin asioihin. Esimerkiksi elämän nauttimiseen.
Minä olen kamppaillut itseni kanssa vuosia enkä ole uskaltanut löysätä otteita, koska pelkään kontrollin menettämisestä. Tulin eilen siihen tulokseen, että olen kontrollin myötä vain elänyt puoliteholla. Olen tukahduttanut monta eri asiaa, mutta yksi niistä isoimmista asioista on ollut se, että en ole kuunnellut itseäni. Sen sijaan olen ruosikinut itseäni ajatuksilla, etten ikinä kelpaa mihinkään. En ole töissä, koska juoksen. Opiskelen hieman hitaammin, koska juoksen. En juhli tai käy hirveästi ulkona näkemässä ystäviä, koska juoksen. En tunne itseäni hyväksi ihmiseksi, kun laitan juoksun aina etusijalle. Etenkin silloin, kun juoksu ei kulje. Minä tunnen itseni hyvin itsekkääksi, kun elän näin. Rakastan juoksua, mutta se tuntuu välillä vain liian itsekkäältä elämäntyyliltä. Tämä painaa mieltäni.
Ajattelin tämän takia muuttaa hieman ajatusmalleja päässäni. Minä aion jatkaa juoksemista suurin piirtein samalla tavalla. En vain aio kokea huonoa omaatuntoa muista asioista. Minä aion järjestää minun siiviilielämän sillä tavalla, etten saa siitä hunoa omaa tuntoa. Minä uskon, että minun juoksuni paranee tällä menetelmällä. Vähemmän stressia ja paineita juoksuun. Keskityn kuitenkin olennaiseen, juoksemiseen ja kehon kuuntelemiseen. Minä olen kesän aikana rapusittain saanut hienoja AHA-oivalluksia ja tulokset ovat harjoituksissa parantuneet.
Minun matkani oman huippukunnon löytämiseen on siis jo alkanut. Harjoituksiet ovat kulkeneet jo todella kivasti viimeiset 2.5 viikkoa. En odota, että huippuvire löytyisi tänä kesänä, mutta se tulee kun on tullakseen. Keskityn nyt enemmän balanssin löytämiseen. Koulun alotan parin viikon päästä. Käyn yhden kurssin Helsingissä, ja sen jälkeen muutan Vaasaan. Siellä alkaa sitten koulu. Töitä en valitettavasti tule tekemään. Huonojen tuloksien takia, minun tuetkin tulevat laskemaan, eli ulkomaanleirityksetkin ovat nyt hieman vaakalaudalla. Minä pystyn kyllä harjoittelemaan Suomessakin. Toivotaan vain lämpimää keliä talveksi. Minun panostus juoksuun ei laske, vaikka leirejä ei tule. Se tarkoittaa vain sitä, että minun täytyy tehä asiat hieman huolellisemmin, kun liukkaat kelit alkavat. Minä pystyn siihen. Pääasia on se, että nautin tekemisestäni. Tottakai juoksu +25 auringonpaiseessa on mukavampaa kuin -20 lumisateessa, mutta nuo ovat vain pieniä yksityiskohtia.
Kesää on vielä jäljellä ja nyt aion nauttia siitä, ettei minulla ole suurempia vammoja ja että saan juosta ja harjoitella normaalisti. Minä juoksen, koska se antaa minulle enemmän kuin mikään muu asia maan päällä. Siitä en pysty luopumaan, mutta yritän tässä nyt samalla saada hyvän fiiliksen muun elämän kanssa, jottei huono omatunto olisi jokapäiväinen murhe. Oma hyvinvointi ei saisi olla juoksun tai syömisen/ei syömisen varassa. Se pitäsi tulla sisältäpäin. Sitten muutkin asiat toimivat. Tavoitteenahan tässä kuitenkin tulla huippujuoksijaksi, ja silloin mielen pitää olla vahva. Minä teen töitä pitkällä tähtäimellä. Kaksi vuotta aikaa EM:ihin, neljä vuotta aikaa Rioon. Nyt on sitten vain aika treenata ja pitää mieli selvänä ja virkeänä!
Nyt menen aamupäivälenkille. Olen hyvin iloinen, että te luette blogiani. Kiitos ja ihanaa päivänjatkoa teille! :)
